perjantai 13. joulukuuta 2013

Oli synkkä ja myrskyinen yö... Kynttelikkö esille!


Oli synkkä ja myrskyinen yö…

Ainakin täällä! Kyllä on tuulet pauhannut ja puut heilunut.

Lyhtykin oli mennyt pirstaleiksi terassilla :(
Onneksi ei sen pahempaa kuitenkaan. Sohva kalusto oli hieman liikkunut paikaltaan ja jotain terassituoleja kaatunut mutta onneksi muuta ei ollut mennyt rikki. :)

Aamun bussimatka töihinkin oli kieltämättä hieman jännittävä, sillä bussipysäkin eteen tielle oli kaatunut iso puu poikittain niin ettei siitä päässyt ajamaan eikä oikein kiertämäänkään helposti.
No, bussi lähti peruuttelemaan ja polkasi pikkuteille (auto/kävelytie – vähän pienehkö bussille ;)) ja huristeli sieltä puun ohitse ja matka jatkui! Bussi kurvasi jopa meidän kotipihan ohi! :D
Bussi oli aikataulusta myöhässä vain 8min! Aika hyvin tuollaisen sekoilun jälkeen.

Päiväksi onneksi lähti kirkastumaan niin mielikin vähän valostui, mutta nyt taas illan pimentyessä ja tuulen ulvoessa nurkissa, päätin että oli aika ottaa ILO esiin ja nauttia siitä tämän pimeyden keskellä.

JOY kynttelikkö etsi aikansa meillä paikkaa uudessa kodissa ja oli kokeilussa monessa kohtaa, mutta päätyi lopulta televisio tasolle.








Monta muutakin hyvää paikkaa olisi ollut mutta tässä se näkyy itselle parhaiten ja valtaosan päivästä. :)

Minusta jouluun kuuluu kynttelikkö, mutta oikein ei meinannut aluksi löytyä meidän kotiin/tyyliin sopivaa kynttelikköä kun perinteistä puista a-kynttelikköä ei haluttu. Veljeni kotiin ilmestyi tällainen ihanuus, ja siitä kipinän saaneena kynttelikkö kotiutui meillekin, ja sopii minusta meille oikein hyvin! :)

Tunnelmallista viikonloppua!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...