sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Joulukuusen haussa

Meillä on päässyt käymään niin hassusti, että meillä ei ole yhteiselon aikanamme ollut koskaan kodissamme aitoa, oikeaa joulukuusta, vaan muovikuusi tai joku muu viritelmä.
Uuden kodin myötä, oltiin kovasti mietitty, että olisiko aika tätäkin nyt sitten kokeilla... ja ennenkuin ehdimme jalostaa ajatusta kovin pitkälle saimme kutsun ystävältä tulla kaatamaan oma kuusi heidän tiluksiltaan, ja ilomielin tartuimme kutsuun!

Eka kertaa oma joulukuusi ja samalla eka kerta kuusen hakuun, ihan ite! Parhautta :)

Huristelimme tänään pienessä lumisateessa salaiseen lokaatioon ystävien luokse, jossa pääsimme sitten tarpomaan hankiin metsään, etsimään itselle sopivaa pienokaista kotiin.
Alueella oli kuusia niin paljon, että tehtävä oli erittäin haasteellinen ja aikansa sai ravata hankia eestaas vertailemassa, että mikäs kaveri meille tulisi...




Koska olemme kokemattomia aitojen kuusien kanssa, niin hieman "metsäänhän homma meni"; eli otimme aika ison kuusen.... ;)


Kuljetus sujui ihan hyvin, mutta sen jälkeen olikin hieman haasteita.... nimittäin kuusi oli niin iso, ettei se meinannut mahtua ovesta sisään, saatikka suunnitellut paikallensa, lisäksi mikään kuusenjalka ei oikein jaksanut pitää sitä pystyssä, saatikka suorassa.... :D
Mikko joutui lyhentämään ja karsimaan meidän pikku palleroa aika rankallakin kädellä, että saatiin sen kuusen jalkaan sopivaksi ja joten kuten sille varatulle paikalle aseteltua :)
Vinossa se oli edelleen pitkään... Nyt joten kuten paikallaan ja suorassa ;)
Tästä kuvia ja tarinaa lisää myöhemmin! :)

Päivä on ollut niin täynnä ihanaa joulutunnelmaa ja energisyyttä, että kyllä nyt kelpaa odotella joulua. :)

Kiitos ihanilla ystäville kuusenhaku kutsusta, ihana uusi kokemus saatiin! :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...