Talon maalauksen jatkoi talonmaalaus.com niminen maalariporukka sillä välin kun olimme lomailemassa, ja maalauksen oli tarkoitus alkaa vkolla 24 ja olla valmis kun tullaan lomalta juhannuksena.
Töihin rupesivat vasta viikkoa sovitusta myöhemmin, hidasteina kuulemma ollut sateita ja sairastapaus. Silti lupailtiin että on valmista kun tullaan lomilta. Yllätys ei ollut kovin suuri kun päästiin kotiin ja talossa oli hommat ehkä puolessa välissä.
Homma venyi sitten vielä pari viikkoa, muutamina päivinä silloin tällöin joku käynyt maalailemassa. Muutaman kerran vähän yritettiin udella että millä aikataululla tulisi valmista, että olisi joku käsitys, mutta vastaukset olivat harmittavan ympäripyöreitä. Ennusteet kun povasivat sateita ja huoletti että venyy entisestään.
Viikolla 27 vielä kerran kysäistiin, kun ei ollu ketään näkynyt maanantaina ja tiistaina, vaikka kelit ovat ollu mainiot. Ei olisi enää ees paljoo hommaakaan jäljellä, kun maalaisivat autotallin loppuun. Sieltä tulikin pian vastausta että on tulossa seuraavana päivänä jatkamaan. Sain käsityksen että “pojat” olivat jo lomilla mutta työpäällikkö tulisi itse jatkamaan homman loppuun.
Työn jäljessä ei ole valittamista, hyvin oli tehty vaikka ampiaiset kiusasi heitä jatkuvasti. Talo on nyt oikein mukavan näköinen ja ollaan tyytyväisiä värivalintaan. Myös keskeneräinen autotalli oli hyvin maalattu, ja sekin näyttää edes hitusen valmiimmalta taas! :) jesh!
Jos aikataulussa olisi pysytty, tai jopa yllätetty asiakas iloisesti valmistumalla etuajassa niin ei voisi muutakuin kehua, koska alkuneuvottelut ja firman esittely oli posiitivinen kokemus, kaverit vaikutti tosi kivoilta ja ripeiltä että jäi hyvä fiilis kun sopimus tehtiin :)
Että jos aikataulu ei oo niin justiinsa, tai se, ettei maalareita koskaan nää niin voi suositella, hinnat on kilpailukykyset! ;)
Tässä pitkän vuodatuksen jälkeen kuvia!
Meille tuli siis maali sävy pikateho V486 ja maalarin valkoinen.
Sokkeli tulee olemaan sävyä Yki aitokivi Meteoriitti.

![]() |
Ennen ja jälkeen :) |
Pari kuvaa autotallista:
![]() |
Ikkunapokat vielä uupuu.... :) |
Sokkelista sitten kuvia kun saadaan ne kuntoon! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti