Kun talokaapeli oli asennettu, piti alkaa katselemaan kenen ADSL-yhteyden sitä tilaisi. Saatavuus ei meinannut millään ilmestyä millekkään operaattorille, ja pitikin kysellä Elisalta että mistä kiikastaa, jonka jälkeen he lisäsivät osoitteen järjestelmäänsä. Lopulta kuitenkin päädyin valitsemaan Elisa Viihteen, muilla ei ollut tarjota erityisen paljon halvempaa tai parempaa yhteyttä, ja nuo viihde-ominaisuudetkin kiinnostivat, vaikka olen kuullutkin hieman moitteita niiden toimivuudesta.
Elisan talokaapelin asentajan jäljiltä teknisen tilan sähkökaapissa oli ns. Krone-rima jossa on kolme johtoparia, joista alin johtopari on käytössä meidän ADSL-yhteydelle. Tämä olisi siis tarkoitus saada jotenkin kiinni ADSL-modeemiin. Sähkökaapissa on ristikytkentätaulu – peltipalanen missä rivi rj45 liittimiä – johon siis huoneiden yhteydet on kiinni. Isä oli onneksi hoksannut sanoa sähköasentajille että jättää pari ylimääräistä rj45 liitintä, siitä saisin liittimen rimaan kaapeliparille (ja rj11 puhelinpistoke on yhteesopiva rj45:n kanssa).
![]() |
Liittimen näpräilyä |
Krone-työkalukin sattui löytymään |
Johdon kiinnitys liittimeen vaati hieman pähkäilyä ja arpomista, mutta mekanismin selvittyä kävi kuitenkin melko helposti. Toisen pään kiinnittämineen rimaan kävi krone-työkalulla hetkessä. Ongelman toi sitten liittimeen kiinnitys kytkentätauluun, joka tuntui ihan älyttömän tiukalta.
![]() |
Ennen ja jälkeen |
Sitten kun liitin oli paikallaan, ei tarvitse muutankuin laittaa ADSL-modeemin johto kiinni ja homma on valmis? Paitsi että mihis sen modeemin sitten sijoittaisi? Sähkökaapin sisällä on jo todella ahdasta, eikä modeemi sinne mitenkään mahdu, ja pitäisi vielä lisäksi saada kytkin mahtumaan. Ratkaisuna sitten asensin modeemin seinälle, mutta sitten johtojen asentaminen olikin hankalaa. Sähkökaapista ei oikein saa johtoja ulos muuta kuin alakautta, joten tein alapuolella olevan levyn nurkkaan kolon, josta sain johdot vedettyä, johdot vain pitää olle melko pitkät. Sähkön modeemille toin keskuspölynimurin rasiasta, muuta vaihtoehtoa ei oikein ollutkaan.
Kolo josta sain johdot vedettyä |
Modeemi seinällä ja johtoviidakkoa |
Mutta lopputuloksesta tuli mielestäni ihan kelvollinen, vielä ehkä saisi särmämemäksi kaapelikiinnikkeillä.
Teknisessä tilassa on tullut muitakin pikku asennuksia tehtyä mutta niistä sitten lisää toisella kertaa :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti