Juuri ja juuri on tänne uuteen kotiin asetuttu asumaan ja nyt jo sisustus innossa lähti osa pöytälampuista vaihtoon...!
Eteisessä jo vuosia palvellut lamppu sai väistyä uuden ihastuksen tieltä. Eteisen lampusta tuli vastikään vaihtettua varjostin siinä toivossa että lamppu vielä jatkaisi siinä elämää, mutta varjostin teki lampusta entistä hassumman näköisen, ja lopulta oli pakko todeta että ehkä pieni lampun vaihto tekisi terää.
 |
Vanha lamppu eteisessä. |
 |
Vanha lamppu valolla. |
Lampuksi valikoitui jo kauan haaveissa ollut Pentikin
pallolampunjalka ja Pentikin vaalea varjostin.
Lamppu tuntuu ehkä ihan vähäsen kookkaalta senkin päälle jos vertaa vanhaan lamppuun, ja sen ympärillä oleviin esineisiin, mutta tämähän vaan antaa siis aihetta hieman miettiä muutakin uudistusta senkin päälle... ;)
 |
Uusi lamppu eteisessä. |
 |
Uusi lamppu valolla. |
 |
Uusi lamppu päivänvalossa eteisessä. |
Seuraavaksi vaihtovuorossa oli yöpöydän lamput. Ne ovat olleet allekirjoittaneella jo yli 10vuotta ja niihin oli tullut kyllästyttyä jo jokin aika sitten. Lamput on aikanaan Ellokselta hankittu. Lasiosat ovat edelleen hyvässä kunnossa, mutta varjostimet olivat jo totaalisesti aikansa eläneet; lähteneet jo kellastumaankin :( Uusilla varjostimilla olisi näille saanut toki uutta näköä ja lisäaikaakin, mutta toisaalta uudet isot yöpöydät vaativat selvästi isompia lamppuja kaverikseen niin päätettiin vaihtaa lamput nyt sitten kokonaan. Jos vanhoille lampuille keksitään uusi paikka kotona, toisaalta ne voisi säilyttää koska niiden sisäosan koristelu on ihan mukavaa, silloin kun sitä jaksaa tehdä ;) Mutta toisaalta huuto.netissä ne voisi saada nopeastikin uuden kodin... Pitää tuumailla! :)
 |
Vanhat lamput makkarissa. |
 |
Vanhat lamput valolla. |
 |
Vanhan lampun varjostin läheltä,
selkeästi ajan kellastama. |
Nämäkin uudet lamput tulivat Pentikin valikoimasta,
Rondo lampunjalka ja vaaleat isot varjostimet. Nämä eivät yllätys kyllä ole allekirjoittaneet valitsemia vaan perheen isännän!! ;)
Kuvien perusteella netistä jalat eivät näyttäneet kovin kummoisilta, mutta luonnossa ne olivat niin näyttävät että pakko oli ostaa kotiin kokeiltavaksi.. ja noh, siihen ne jäivät ;) Eikä kaduta yhtään.! :)
 |
Uudet lamput paikallaan makkarissa. |
 |
Uusissa lampuissa valot illalla. |
Valoisaa Lauantaita!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti