sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Keskuspölynimurin kela

Pääsiäisvapaiden aikana ollut aikaa puuhailla asioita kuntoon...! :)

Suunnitteluvaiheessa ei tullu hirveesti mietittyä missä KPI:n letku tulee säilytettyä, ajatus ollut varmaanki “kai se johonkin siivouskaappiin mahtuu”. Nyt kun letku on lojunut useamman viikon KHH:n tai teknisentilan lattialla, oli pakko jotain sille keksiä.

Jo aiemmin on tullut kateltua että letkua varten saa ihan letkukelan, ja pistin sitten eräs ilta moisen tilaukseen talotarvike.com:sta. Vaihtoehtona olisi ollut myös malli johon saisi imurin suoraan kiinni, mutta sitä varten olisi pitänyt kyllä osata aikanaan suunnitella imurin syöttö oikeelle paikalle suoraan.

Kelan saavututtua, jäin hieman mietityttää miten sen asennan. Mukana tuli melko kookkaat ruuvit, joilla sen voisi seinään asentaa, mutta itsellä oli tarkotus asentaa siivouskaapin runkoon, joka on kuitenkin vain sen 1,5cm paksu, ja epäilyttää että mahtaakohan tuo pysyä kiinni pienemmillä ruuveilla, on kuitenkin loppupeleissä kohtuu painava.

Päätin kuitenkin kokeilla laittaa kelan mihin olin suunnitellutkin, kun en keksiny muutakaan fiksua paikkaa mihin sen asentaa. Ruuveiksi kelpasi muutama ylimääräistä mitä oli jäänyt Ikean Paxista.
Loppupeleissä asennus tuntu yllättävän jämäkältä ja olen siihen kovin tyytyväinen :)

Taas yksi pikkuasia hoidettuna ja pois mielestä =)











torstai 28. maaliskuuta 2013

Valmistautumista pääsiäiseen herkullisella suklaamoussella

Meillä pääsiäispyhät tulevat menemään hyvässä seurassa, hyvän ruoan ja juoman parissa. Ehkä jokunen päivä kodin järjestelyynkin... ;)

Pieniksi pääsiäisherkuiksi on ostettu pääsiäismunasia ikkunalle.. johon jäi myös viime viikonlopulta virpoja munasia, joten satsi alkaakin olemaan aika tuhti.... mutta Lindtin Lindor citrus- palleroiset vihreissä papereissaan ovat ehkä enemmän herkkuja aikuiseen makuun, ja ovat kyllä ihanan raikkaita... Samaan kulhoon eksyi Lindtin valkosuklaa palleroita.... nam. :)




Serveteistä oli vaikea valita mitä pääsiäispöytään pääsee mutta aloitetaan nyt raikkailla Marimekon tuliaisserveteillä... sopivat hyvin pöytään keltaisten neilikoiden kanssa... :)





Ehdottomasti söpöin juttu kuitenkin on, ihana suklaamousse mintunlehdillä jonka reseptin nappasin Kotivinkin sivuilta (täältä.), ja tein pienet annokset....




Tässä ohje Kotivinkin sivuilta 
(me tehtiin 4 hengen annos, mutta samalla reseptillä, tuli vaan vähän isommat annokset ;) ja rouhe moussen päälle on tehty dominoista, en keksinyt muuta ruskeaa keksiä joka sopisi tähän... on vain suht työlästä aukaista kaikki dominot, raapia mömmöt pois ja murskata puolikkaat... ;D) :

Tee suklaamousse näin

  • Sulata 250 g tummaa suklaata vesihauteessa. Vaahdota siinä sivussa 2 dl kermaa ja mausta se sokerilla.
  • Sekoita vähän jäähtyneeseen suklaasulaan ensin ½ dl ranskankermaa ja sitten kermavaahto.
  • Annostele suklaamousse kuuteen lasiin. Lisää pinnalle suklaakeksimuruja ja laita lasista kasvamaan yksi mintunoksa.
  • Nauti ja unelmoi puutarhanhoidosta.


Ihanaa valoista Pääsiäistä! Nauttikaa!








ps. Tilaamani Partylite paketit saapui juuri sopivasti pääsiäiseksi... Niiden sisältöä vilautellaan myöhemmin lisää! ;)





tiistai 26. maaliskuuta 2013

Hääpuku osaksi sisustusta!

Tässä nyt tulee sen pukeutumishuoneen kuvissa näkyneen torson arvoitukseen selvyys....

Kamppailin pitkään häidemme (30.07.2011) jälkeen sen asian kanssa, että mitä teen hääpuvulle? Harkitsin pitkään puvun muokkaamista, mutta koska en keksinyt täysin hyvää ideaa että mitä siitä muokkaisi ja miten, ja että mitä tarkoitusta varten, niin luovuin ajatuksesta pitkän pohdinnan jälkeen...

Sain paljon kehoitusta myydä puvun, koska liian monta vuotta vintillä vanhentaisi puvun "tyyliä" niin että ei sitä kukaan sitten enää osta ja sitten puku on vaan riesana. Kamppailin tämänkin ajatuksen kanssa todella pitkään, ja totesin lopulta etten halua puvusta luopua.... Pukuun liittyy kuitenkin niin paljon ihania muistoja... <3

©V-P Kangas
Seuraavaksi aloin suunnitella "trash the dress" kuvauksia (lue lisää täältä jos aihe ei ole tuttu.;)), että minkälaisia kuvia haluaisin puvun kanssa, missä ja mihin liittyen niin että puvusta jäisi hääkuvien lisäksi kauniita pukukuvia itselle muistoksi... Mutta koska en muuta ajatusta keksinyt kuin että hilluisin puvussa Malediivien Kuredun (häämatkakohteemme) saarella, rannalla yms niin sekin ajatus alkoi hiipumaan, koska tulisi melko kalliit kuvaukset lentää puvun kanssa Malediiveille asti, saatikka saada sinne ammattikuvaajakin vielä..

Sitten aloin harkitsemaan ihan vain puvun säilytystä itsellä, ja että miten tämän säilytyksen hoitaisin..  Haaveilin että puvun saisi esille kotiin sievästi.. ja koska tässä vaiheessa omankodin suunnittelut oli pitkällä, suunnittelin heti että puku tulisi esille pukeutumishuoneeseemme. Monet suhtautuivat asiaan hyvinkin skeptisesti, ja sanoivat sen olevan suoraan rahantuhlausta koska puku menee ajan kanssa pilalle valossa, mutta en antanut negatiivisten kommenttien masentaa, omapahan oli pukuni <3 Ja mielummin otan pari vuotta "laatuaikaa" puvustani irti, kuin 35-vuotta ullakko aikaa ja totean puvun siellä kellastuneen pilalle.!
Googlettelin aiheesta paljon, ja törmäsin blogiin black.bling.white jossa oli suoraan aiheesta tehty postaus Morsiuspuku sisustuksessa. Innostuin kovasti että löytyi joku toinenkin joka ei pitänyt hommaa ihan pipipää touhuna, ja sain sieltä myös vinkin torson ostoon... Viimein kun muuttolupa asuntoomme heltisi niin tilasin heti Lohikarilta  itselleni sopivan vaalean torson pähkinä jalalla pukuani varten! :)

Jokunen aika sitten puin puvun torson päälle alushameineen ja asettelin paikalleen pukeutumishuoneeseemme, ja olen ollut päätökseeni tosi tyytyväinen... :) Pukua on ihana katsella joka päivä, ja sen ihanat helmet ja kivet kimaltelevat kauniisti päivävalo-valoissa...

Ensimmäiset 6 kuvaa on otettu päivänvalo spoteilla...








Seuraavat kaksi kuvaa otettu tavallisen kattolampun valossa:




Puvun yläpuolella on kuva häistämme, minusta, kun olen kaasojen avulla pukeutumassa ennen vihkitilaisuutta... Kuvan on ottanut dokumentaarinen häävalokuvaajamme V-P Kangas (katso lisää V-P:n blogista juuri meidän kuviamme: täältä.), ja kuvan muusta kauneudesta on vastannut häämeikkaajani Minna Granqvist GMC Studiolta, ja kampauksesta hääkampaajani (ja nykyinen luottokampaajani) Mari Liimatainen Salon Simonetasta. Lisäksi suuri kiitos myös ihanille kaasoilleni ja muille avustajille jotka auttoivat pukeutumisessa ja sen myötä kaunis kuva saatiin otettua... :)


Näin hääaiheisen postauksen kunniaksi haluan vilauttaa teille meidän mielestä (tietenkin) ihaninta häämusiikkia meidän häistä artisti Saara Aallon esittämänä...

Vihkitilaisuudesta: Romanssi


Juhlasta: Rakkauslaulu


Juhlasta: Blessed with love



Näihin ihaniin kuviin, esityksiin ja tunnelmiin.... <3





sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Palmusunnuntai kuulumiset

Meillä vieteltiin Palmusunnuntai ihan kotosalla rauhasta nautiskellen ja pieniä asioita touhuten mm. lamppujen laittoa, taas kerran... ;)

Keittiön ikkunalla odotti virpojia perinteiset virpojan herkut helmililjan kera. Ikkunasta näky myös hyvin tielle kun virpojia on tulossa. :) Ensimmäiset virpojat kävikin jo aikaisin, reilusti ennen aamu kymmentä, mutta toisaalta, aikainen lintu madon nappaa.. :)





Narsissejakin tuli ostetua kevään kunniaksi nippu koristeeksi olohuoneeseen.





 Virpojilta tuli vielä tällaista väriä kotiin:




Nyt rauhaisa ilta jatkuu... Ihanaa Sunnuntai iltaa kaikille!




Talokierros: Iltavalaistus ja earth hour

Talokierroksen viimeisessä osiossa kurkataan taloa vielä kaikessa ihanassa iltavalaistuksessaan ja valaistaan kotia myös earth hour 2013 tapahtuman kunniaksi vain kynttilöillä.






Terassin kartano valossa on liikkeen tunnistin.






Sitten laiteltiin valot kiinni ja kynttilät palamaan Earth Hour 2013 tempauksen kunniaksi.


Lyhdyt valaisivat heti terassilla, että löytää ovelle ;)


Eteisen senkillä partylite kynttiläsomiste antoi tunnelmaa heti sisään tultaessa.



Takassa tietenkin tuli ja takan päällä kivituikut.

Olohuoneen pöydällä oma rykelmä kivituikkuja kevään väreissä.




Keittiöönkin laitettiin pieniä kynttilöitä.



Valoisaa Sunnuntaita!





Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...