Design Talon kanssa talosuunnittelun jälkeen, ehkä yksi suurimpia asioita oli keittiö, ja sen suunnittelu. Meille ilmoitettiin heti kun talopapereita kirjoteltiin, että meidän alueella ei ole enää Topi-keittöt vaan uutena Keittiömaailma. Olimme tästä todella innoissamme, koska (valitettavasti) olimme kuulluut Topi- keittiöstä lähinnä huonoa palautetta, niin otimme tiedon positiivisesti ja odottavaisina vastaan.
Heti alussa meille tuli kyllä fiilis dt:n puolelta että suunittelut oli liian irrallaan toisistaan, lvi, sähkö ja keittiö, ne olisi pitänyt olla "samassa" paketissa ja lähekkäin toisiaan tai jopa rinnakkain, tuntui hassulta suunnitella toista asiaa kun ei ollut suunnitellut vielä edes toista...
Kävimme keittiömaailmassa ennakkoon oman suunnitelmamme kanssa, koska halusimme varmistusta suunnitteluillemme heti, jotta kaikki ei mene uusiksi sitten kun virallinen suunnitteluaika on. Käynti oli pikainen mutta lämmin, suunnittelijamme oli hyvin ystävällinen, katsoi suunnitelman läpi huolellisesti ja sovittiinkin siinä samalla virallisesta suunnitteluajasta sinne. Kiersimme keittiömaailmassa myös esittelykeittiöt moneen kertaan.
Keittiömaailmassa suunnittelu - ja valintojen teko aikaa oli ihan hyvin, ja meillä ainakin synkkasi keittiömyyjän kanssa hyvin alusta asti. Meillä oli myös aika tarkat omat 3D piirrokset ennakkoon, joita hieman hiottiin myyjän kanssa toimivaksi kokonaisuudeksi.
Ainoa mikä suunnittelussa ehkä jäi epäselväksi oli se, että kun valintoja tehtiin, missään ei ollut listaa/eikä myyjä missään vaiheessa esitellyt meidän dt:n "tasoon" kuuluvia tuotteita, vaan me valitsimme mieleiset, ja tarjous tuli perässä, eli ei ollut itsellä mitään käsitystä että mennäänkö tässä perushintaan 1000euroa yli vai 10 000euroa yli...
Meillä lisäkustannusta dt:n perushintaan tuli n. 5000e, joka sisälsi ilmeisesti paremmat tasot, pintamateriaalit, kallimmaat hantaakit, erikoiskulmakaapin, lasiovia... Lisäksi myös tietenkin märkätilojen kaapistot yms, yleensä kylpyhuoneisiin ei edes tule kalusteita dt:llä mutta meillä tuli allaskaappi ja iso säilytyskaappi, myös pikku wc:hen tuli extraa, liukuovikaappi, seinäkaappi... ja mitä lie, emme koskaan saaneet erittelyä ostoksillemme pyynnöstä huolimatta.
Myynti ja suunnittelupuolesta meille jäi ihan hyvä fiilis, ja keittiömaailmassa asioinnista. Meitä harmitti kovasti keittiömaailman puolesta se, että myyjät oli niin ylityölistettyjä että papereiden kanssa veivaaminen venyi kauheasti ja muutosten tekeminen...
Suunnitelmiin olemme 99% tyytyväisiä, muutamia "hassuja" juttuja olemme huomanneet nyt täällä asuessamme että koemme että on vähän hassusti suunniteltu..
Esim. kulmakaapin ovea ja viereistä ylöspäin aukeavaa ovea ei voi pitää auki yhtä aika tai aukaista yhtä aikaa, koska tilaa ei ole.. Se onko tarvetta pitää ovia yhtäaikaa auki, ei tiedetä, mutta ainahan se kiukuttaa kun se vähäinenkin mahdollisuus viedään ;)
Toinen on se, että wcssä oleva kaappi ei mahdu aukeamaan kokonaan koska se osuu pönttöön.. No tässäkin on se, että tarviiko oven koskaan olla kokonaan auki, ehkä ei, mutta tuntuuhan se hassulta että se ei ihan oikeasti aukea kokonaan... :D
ja sen semmosta...
Erityisen tyytyväisiä suunnittelussa ollaan myyjän ehdottamaan kulmakaappiin jossa ovet menevät sinne sisään. Lasikaappeihin ja yleiseen yksinkertaisen tyylikkääseen ilmeeseen.
Sen lisäksi olemme erittäin tyytyväisiä että myyjä tarttui haasteeseen tehdä meille eteisen kalustus kuviemme mukaan, ja toteutti sen vielä hyvin! Myös pikku wcn liukukaappeihin olemme tyytyväisiä.
Kalusteet saapuivat juuri tasan silloin kuin oli luvattukin. Ehdoton plussa!
Olimme myös erittäin iloisesti yllättyneitä kun keittiöasentaja tuli aloittamaan keittiönasennusta aikatulusta monta päivää etukäteen, ja olimme ihan haltioissamme että keittiö on valmis joulun välipäiviin mennessä...
Mutta tästähän se selkeästi tiivis yhteydenpito keittiömaailman kanssa vasta alkoi. ;)
Asentajamme asensi eka kertaa omakotitalon keittiötä, ja homma oli kyllä kieltämättä sen mukaistakin. Olimme kuulleet että monilla on dt:n kohteessa asennettu kalusteet parissa päivässä, mutta meidän kalustaminen venyi sitten ihan parin viikon projektiksi, ja edelleen odotetaan muutamia korjauksia.
Yhteydenpito asennuksen aikana hoitui lähinnä niin, että piti laittaa viestiä myyjälle, myyjä ilmoitti asennuspäälikölle, ja hän sitten asentajalla.. Tämä koettiin hieman hankalaksi, olisi pitänyt olla suora yhteys työmaalle. Ja viestien välittäjästä riippumatta, asennuspäälikkö soitti kummalle tahansa meistä ihan randomina.. asioiden hoito oli entistä sekavampaa.
Asennus oli melkoisen hidasta, ja tuntui että asentajalla oli monta asiaa joita ei ollut koskaan ennen asentanut ja tämä hidasti entisestään. Lisäksi asentaja teki useita pieniä virheitä, joita joutui käydä korjailemassa, joka vei taas lisää aikaa.
Lopulta keittiö saatiin ok kuosiin. :)
Enää korjattavana on pitkä keittiöntaso (menee kokonaan vaihtoon.), apteekkarikaapin ovi vaihdetaan (hantaaki väärässä kohdassa), valopeilit märkätiloissa, ja pyysimme keittiömaailmaa samalla tsekkaamaan vielä saareketta sillä taso on taidettua asentaa hieman vinoon...
Kaikenkaikkiaan yhteiden pohdinnan tuloksena annamme kouluarvosanan asteikolla 4-10 keittiömaailmalle 7- tämä siksi että vaikka myyjän kanssa pelitti hyvin niin itse työnjälki tuotti päänvaivaa ja vaati paljon korjailuja. Keittiö ei kaikkinee ehkä tunnu sen hintaiselta, mitä siitä maksettiin ja se harmittaa.
Tässä vielä yhteenvetoa:
+ Hyvä myynti ja ystävällinen palvelu
+ Mukava tunnelma suunnittelussa
- Liian vähän tietoa dt:n pakettiin kuuluvista kalusteista
- Hieman epäammattitaitoinen asennus
- Yhteydenpito hankalaa
Heip! Meillekin rakenteilla Dt. Sama ongelma Keittiömaailman kanssa, mitään tietoa ei tullut siitä, että mitä kuuluu "perushintaan". Tai se tiedettiin, että keittiöön kuuluu HR5 ovet. Tasoista tai laatikkojen "mekanismeista" yms ei ollut mitään hajua. Meillä kalusteiden lasku on lähemmäs 10 000e. Olen kahdesti pyytänyt jo lisäselvitystä kuluista, mutta sitä en ole saanut. Merkillistä toimintaa! :o t:MaiLou
VastaaPoistaHei! Meille tulee myös Piippola 162. Meidän lasku keittiö maailmasta on n 3000. Meille näytettiin pyynnöstä mitkä kuuluu perus hintaan. Me muokkasimme pohjaa kyllä aika paljon ja se suureni samalla. Pöytätasoa tuli kolmelle seinälle ja on avokeittiö. Ei ole vielä tullut talolle- toivottavasti saadaan hyvä asennus!
VastaaPoistaHei! Minne päin teillä koti valmistuu? :) Muokkauksenne kuulostaa hienolta! Ei muuta kuin tsemppiä, ja toivotaan hyvää asennusta! :)
PoistaMekin yritimme hieman kysellä perus valikoimista mutta emme osanneet ilmeisesti kysyä oikein tai riittävän napakasti koska asia vähän jäi.. Mutta hyvä kuulla että te saitte tietoa riittävästi! :)