keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Väliseinät


Nonni, nyt on mennyt reilu viikko lattianvalusta ja kyllähän siellä taas kaikenlaista on tapahtunut, vaikka meni pari päivää että ketään ei näkynyt, jota ihmeteltiin kun yrittivät niin kiirehtiä valun kanssa ja kuulemma monesti alottelevat jo seuraavana päivänä.
Aloittelisivat kuulemma maanantaina sisäseinien tekemisen.

Lauantaina tulivat kuitenkin piirtelemään talolle lattiaan merkintöjän ja ihmettelemään paikkoja. Me taas siivoskeltiin tontilta roskia pois, ja siirrettiin kivisoraa terassin kohdilta pois kun sinne oli sellainen kasa kertynyt kun tyhjensivät ylimääräisiä pois liiallisesta sisätäytöstä.








Sunnuntaina ei käyty talolla ollenkaan mutta miehen isä laittoi viestiä että siellä oli työmiehet tulleet hommiin, aloittelemaan sisäseinien tekoa. Hyvä niin, koska alkoi aikataulu tuntumaankin jo hieman kireältä kun sähkömiesten pitäisi tulla alkuviikosta ja takan kantoki olisi tiedossa.

Maanantaina mentiin sitten talolle ihmettelemään ja suurin osa sisäseinien rungoista oli valmiit ja Nilan törötti pihalla myös, odottamassa sisäänkantoa, mutta sen siis tekevät putkimiehet. Maanantaina myös kerrottiin että sähkömiehet tulevat tiistaina vetämään sähköjä.

Paketti pihalla.


Suurin osa seinistä oli valmiina mutta saarekkeen seinä uupui vielä, koska tässä oli käynyt joku kommunikaatio katkos taas, eli olimme tilanneet DT:ltä lisätyönä saarekkeen taakse n. 110cm korkean seinän, mutta jostain syystä päivitettyjä papereita ei oltu vielä toimitettu (jos on ees piirretty) työmaalle, eikä työmiehetkään asiasta mitään tienneet...  Asia on nyt työmaapääliköllä selvityksessä.

Toinen hämmästystä herättäny asia on tekniseen tilaan tuodut putket, joista siis tuodaan mm. sähköjohtoja talon ulkopuolelta tekniseen tilaan. Maatyöntekijät olivat säntillisesti tuoneet muutaman ylimääräisenkin putken, joka mielestämme oli hyvä juttu. Mutta koska teknisen tilan lattiassa ei ollut paikkaa näin monelle, niin ylimääräiset menee nyt hieman “vierellä”. Nyt työmiehet sanoivat että ne ei voi olla siinä, tulevat kylpyhuoneen puolelle ja että leikkaavat putket vain pois. Eniten meitä tässä ihmetyttää että miksei kukaan vaivautunut ottamaan asiaa esille ennen lattiavalua, kun asialle olisi ehkä fiksummin voinut tehdä jotain. Huomenna sumplimme vastaavan mestarin kanssa että saako putket ohjattua huoneeseen pikkuisen lattiaa piikkaamalla, tai seinää siirtämällä.





Tunnelmia sisältä:















Näin se koti lähtee hahmottumaan, nyt sitten odotellaan sähköjen laittoa. :)






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...