Ei mennyt ihan niinku Strömsössä.
Tiistaina oli vesi- ja viemäriliitoksen tekeminen. Kun HSY:n työmiehet saapuivat muodikkaasti tunnin myöhemmin kun olivat ilmoittaneet, huomasivat he paikalle saavuttuaan että vesiputki olikin erikokoinen kuin heidän papereissaan lukee ja heidän piti lähteä hakemaan eri osia, koska eivät olleet varanneet juuri tämän kokoisia osia mukaan. Edellisenä päivänä HSY:ltä oli kuitenkin joku käynyt tarkistamassa kuopan etukäteen ja toteamassa saman, mutta nähtävästi tämä oli vain muodollisuus joka on tarkoitus sivuuttaa.
Sillä välin työmiehemme laittoivat viemärikaivoa kuoppaan oli ja siinähän kävi niin, että kaivo meni rikki...! Lienee hyvä asia että meni tässävaiheessa rikki, putken saumaus vaikutti huonosti tehdyltä ja olisi ollut paljon ikävempää jos se maan alla olisi sitten "joskus" mennyt rikki. HSY:n miesten palatessa asiaa selviteltiin, ja lupailivat että varastosta pitäisi löytyä vielä sopiva kaivo... Asennus sujuikin samanpäivän aikana loppuun, ja asensivat vesimittarinkin samalla. Kaikki on nyt toivon mukaan ok, mutta kuoppa jäi vielä auki, juuri sopivasti kun ilta satoi...
![]() |
Rikkoutunut kaivo |
Keskiviikkona, kuoppa oli täytetty kun iltapäivällä menimme tontille, ja jälki on rosoinen mutta verrattain siistiä, savistahan siellä on. Eiköhän sitä ensikeväänä nurmikon laiton yhteydessä saa tasoitettua :)
Myös tiistai aamuna kun ensimmäiset DT:n työmiehet tulivat paikalle laittamaan styroxia, selvisi että talon sisätäyttö oli tehty väärin. Alkuperäisessä perustusmittaohjeessa on ollut merkittynä 200mm styroxia jonka perusteella perustussuunnitelma on tehty, mutta siihen oli tarkoitus tulla 250mm styroxia. Päivitetty perustusmittaohje ei meille ikinä saapunut, joten perustussuunnitelma, ja täten sisätäyttö, tehtiin väärillä ohjeilla. Nyt kun tätä osasi etsiä niin extranetistä haetussa mittaohjeesta löytyi oikeat luvut, mutta sitä piti osata kyllä osata erikseen etsiä.
vs
Täyttö oli ilmeisesti silti aavistuksen liian korkea 200mm styroxiakin varten, joten työmiehet sitten lainasivat miehen vanhemmilta kottikärryä ja poistivat jonkinverran täyttöä sisältä, mutta loppujen lopuksi kävi niin että siellä on nyt vain 200mm styroxia kun tasan 50mm verran sistäytön poistamisesta olisi ollut hankalaa ja aikaa vievää... DT hyvittää ylimääräiset styroxit takaisin ja hakee tontilta loput pois, saamme hyvitystä n. 700euroa. Selvittelemme silti vielä miksei päivitetty ohje koskaan meille tullut, ja luultavasti asiaa vielä DT:n kanssa tullaan selvittelemään.
Työmiehet laittoivat päivän aikana styroxit sisälle ja piirsivät styroxeihin hieman sisäseinien sijainteja.
Keskiviikkona sisällä oli täydessä vauhdissa ilmastointiputkien laitto, ja nyt pääsimme ensikerran kunnolla katsomaan styroxeihin piirrettyistä viivoista miten huoneet asettuvat :) Myöskin näimme keskuspölynimurin imurasioden paikat ekaa kertaa kun ne on jo asennettu, sitä vähän kyseltiinkin että mistä näkisi mihin ne on suunniteltu, mutta ilmeisesti jokin ohje olisi ollut yhdessä Beamiltä tulleessa pahvilaatikossa, jota me ei satuttu avaamaan.
LVI-piirrustuksissa uupu myös tilaamamme vesipiste jääkaapin jääpalakoneelle. Siitä tuli jo mainittua kun tarkasteltiin lvi-kuvia ennen leimaamista, mutta silloin siitä tuli vain merkintä niihin papereihin, eikä korjaus vissiin mennyt varsinaisiin kuviin saakka. Tämä vesipiste siis uupui nyt tiistaina mutta oli keskiviikkona nyt vedetty. Mutta vasta styroxien laiton jälkeen, joten tämä kylmä vesi meneekin sitten styroxin päältä, kun pitäisi mennä alta..
![]() |
”Kylmä” vesi |
Myös takan kohdan laatanvahvennos oli ~30cm vieressä, joka oli jo tarpeeksi että takka tulisi muutaman sentin yli vahvennoskohdasta.
![]() |
Pikkusen vieressä |
Mutta ei nyt ihan pelkkää epätoivoa, projekti etenee kuitenkin hyvää vauhtia, ja uhkailivat jo perjantaille lattiavalua, vaikka alunperin piti olla ensviikolla :)
Sanoisin että pääsuunnittelija on ollut hiukan unessa. Hänhän vastaa virkansa puolesta siitä että suunnitelmat ja piirustukset ovat kunnossa.
VastaaPoista