sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Habitare 2012

Nyt on Habitare messut 2012 takana.

Vierailu messuilla oli meille eka kerta, ja käynnistä jäi positiivinen fiilis.
Nähtävää oli paljon ja monipuolisesti.

Kiersimme ensimmäisenä ValoLight alueen, ja oli kyllä mielenkiintoista katsella erilaisia lamppuja, ja tutustua valosävyihin ja erilaisiin valomahdollisuuksiin.

Esillä oli kattavasti suomalaisia design valaisimia, eli kaikki oli todellakin nähtävissä saman katon alla, ainoa vain, että samoja lamppuja oli hieman joka esittelijällä, että monipuolisuuden lisäämiseksi olisi ollut kiva jos näytillä olisi ollut vaikka ulkomaisia design valaisimia.

Habitaren juhlatarjouksena oli 23.9.2012 saakka plussa kortilla Anttilasta Eero Aarnion Vaasi riippuvalaisin! Olen sitä jonkin verran ihastellut, mutta meillä ei ehkä suoraa visiota ole, mihin valaisin meillä sijoittuisi.

Ylipäätään valitettavasti ei tullut suoraa vahvaa visiota valaisimista, vaikka tuntuu että niitä on selattu netistäkin jo ikuisuus!


Eero Aarnio vaasi


Valojen jälkeen ehkä eniten mielenkiintoa herätti “taulu”-kaiuttimet, eli esillä oli useita ratkaisuja yhdistää kaiuttimet kodin sisustukseen, siten että kaiuttimen etupaneeli on vapaasti valittava tekstiilikuosi jonka kuvion voi valita valikoimasta, tai tehdä omasta kuvasta. Se on myös vaihdettava, joten sitä voi vaihtaa kun sisustuskin muuttuu!

Erityistä kiinnostusta herätti Audio Visual Design jotka edustivat Monitor Audion Soundframe sarjaa sekä Artcoustic:n kaiuttimia. Valikoimissa oli siistin näköisiä suojia, ja erittäin laaja valikoima ja se oli erittäin hyvin messuilla esillä. Myös AVD:n nettisivuilta löytyi lisää tietoa, joskaan ei hintoja tai mistä niitä saa.




Myös Oululaisella Sonoluxilla oli samankaltaisia ratkaisuja, mutta esillä oli aika niukasti vaihtoehtoja, mutta palvelu oli erinomaista. Heillä oli erikoisuutena led-valaistus kaiuttimien takana. Nettisivuilla oli valitettavan vähän kuvia ja informaatiotakin tuntuisi parhaiten saavan vain ottamalla erikseen yhteyttä. Ilmeisesti oma verkkokauppa on tulossa myöhemmin.




Vielä on täysin auki minkälaiseen kaiutinsettiin päädyttäisiin, tähän asti on etukaiuttimiksi mietitty jalustakaiuttimia, mutta nämäkin houkuttelivat sillä että ne saisi upotettua sisustukseen kivemmin :)

Esillä oli kaikki suomalaisille tutut huonekalu merkit Isku, Jysk, Masku,Vepsäläinen, ymsyms, mutta oli mukava että messuilla oli paljon myös uusia tuttavuuksia itselle, erityisen kauan viihdyimme Tavara Tradingin luona, siellä oli hyvä valikoima toimistotuoleja, ja se herätti erityisesti mielenkiintoa, että heiltä löytyy mm. Herman Millerin Aeron-tuoleja käytettynä...!

Mutta kaikkien isojen nimien lisäksi oli kiva, että edustettuna oli myös nuoret designerit erilaisilla töillään, oli paljon innovatiivisia uusia ratkaisuja pöydiksi, hyllyiksi yms. Protoshop oli erittäin mielenkiintoinen, ja pienistä tuotteista erityisesti mieleen jäi Sushi piknik välineet. :)




Takka-, wc-kylpyhuone-, sauna osastot skipattiin kokonaan, koska kaikki niihin liittyvät valinnat on jo tehty, niin ei halunnut kuluttaa niihin aikaa, eikä toisaalta myöskään antaa mahdollisuutta kiusata itseään sillä, että sieltä olisi löytynyt joka vielä sopivampi juttu itselle kuin mitä on jo valinnut.

Ostoksia ei tarttunut mukaan messuilta vaikka valikoima olikin laaja, oli keittiövälineitä, kodin tekstiilejä, ihania sisustustuotteita kynttilöistä joulukuusen koristeisiin ja vaikka mitä! Mutta suurimmaksi osaksi hankinnat jäi tekemättä sen takia, että ei vielä oikein tarkkaan tiedä mitä uuteen kotiin haluaa, ja mitä sinne tarvii, ei viitsi ostaa vain pelkkää kaapin täytettä ;)

Tässä tunnelmia ihanasta Loviisan Aitasta:






Mukaan tarttui lähinnä esitteitä paljon, ja niihin pitää tutustua ihan ajan kanssa, ja olihan se mukava vain katsellakin ja hypistellä, fiilistellä ja unelmoida...!

Miehen isältä tuli viestikin päivällä, että siellä on miehet tulleet töihin.
Väliseinä hommat siis alkaneet, ensiviikolla olisi tulossa Nilan ja Takka, ja sähkötkin kai aletaan vetämään...!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...