torstai 23. elokuuta 2012

Elementtitoimitus

Olimme tontilla aamulla n. 6.50 ja siellä olikin jo rakennusporukkaa paikalla odottelemassa talotoimitusta, työmaapäälikkö oli sanonut että saapuu n. klo 07.00. Oli harmaata ja vettä satoi taukoamatta.

klo 07.01 näimme talorekan kaartavan tonttimme läheisyyteen, mutta peruuttavan taas... pitkähkön peruutusharjoituksen jälkeen pääsimme seuraamaan tositoimia.

Ensin tontille nostettiin ensimmäisestä osasta rekkaa monta pakettia erilaista puutavaraa.. Siinä kohtaa piti käydä juttelemassa työmiehille, sillä he nostivat kaiken puutavaran suoraan kohtaan jossa olisi tarkoitus aloittaa autotallin tekeminen ensiviikolla...





Puutavaraa










Ensimmäisenä elementtinä rekasta tuli talon päätykolmiot, jotka nostettiin hetkeksi syrjään odottelemaan omaa aikaansa, sitten vuorossa oli talon päätyseinä, eli kodinhoitohuoneen seinä, jossa khh:n ovi ja saunanikkuna. Toisena isona elementtinä tuli toinen päätyseinä, tielle päin, seinä jossa vaatehuoneen ikkuna. Sitten tuli isoin pala siihen mennessä, ulko-ovi seinä, jossa myös keittiönikkuna. Sitten tuli viimeinen "etuseinä" palanen, jossa yhden pikku makuuhuoneen ikkuna. Toiseksi viimeisenä paikalleen nostettin "takaseinän" ensimmäinen osa, pala jossa makuuhuoneen ikkuna, ja viimeisenä talon toinen iso pala, jossa makuuhuoneen, työhuoneen ja olohuoneen kaksi ikkunaa.


Elementtien purku

Päätykolmiot

Toinen "päätyseinä", khh:n ovi ja saunanikkuna



"Etuseinä" ulko-ovi ja keittiönikkuna.





Olohuoneen ikkunaseinä, jossa myös
makuuhuoneen ja työhuoneen ikkunat.

Sitten ripeät työmiehet alkoivat laittamaan kattotuoleja, joka paljastuikin olevan ehkä koko talon kokoamisen jännittävin kokemus, sillä nosturiin vaihdettiin koukku nostamiseen, ja aina kun yksi kattotuoli saatiin paikalleen, oli jännittää seurata saako nosturi koukun nätisti tuolista irti vai repiikö se koko tuolin vahingossa mukanaan, kuten pari kertaa meinasi käydä!
Ensin tuli 3kpl tavallisia kattotuoleja, sitten 5kpl korotetun sisäkaton mukaan tehtyjä kattotuoleja, sitten 1kpl tavallinen kattotuoli ja sitten 8kpl käyttöullakon mukaan tehtyjä kattotuoleja.
Kun kaikki kattotuolit oli tukevasti paikallaan laittoivat työmiehet päätykolmiot vielä paikalleen.

Ensimmäinen kattotuoli.


korotetun sisäkaton kattotuoli!





 Vastaavanmestarin vieraillessa tontilla kävimme porukalla talon sisällä tutkailemassa paikkoja, ja tuntuihan se huikealta, sai kurkistaa omasta keittiönikkunasta ulos!







Näkymä keittiönikkunasta muovin takaa.


Kun nosturi oli lähtenyt, otettiin vielä viimehetken kuvat talosta ennen kuin lähdettiin tontilta, työmiehet jäivät vielä tekemään kattoa... Jännä nähdä paljonko on huomenna taas talo muuttunut!
Vesikattoa lupailtiin viimeistään lauantaiksi!







2 kommenttia:

  1. Hauska nähdä kattavasti kuvia elementtien tulosta.
    Blogia parantaisi tavattomasti edes karkeahkot esitykset kustannusarvioista ja toteutuneista kustannuksista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos kommentista :)
      Olimme alunperin ajatelleet pistää sitten projektin lopuksi jonkinlaista erittelyä kustannuksista, kun tuntuvat elävän vielä projektin aikana :)
      Mutta pidämme mielessä että kiinnostusta on!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...