Samalla kuin talomalleja valkkailtiin, tottakai myös mietittiin miten ne asettuisivat tontille.
Käytimme hahmotteluun
Sketchup 3d-mallinnus/hahmottelu ohjelmaa.
Aloitin valitsemalla oikean geo-lokaation. Sillä saa fiilistelyä varten pohjaksi ilmakuvaa, sekä kertoo sijainnin maapallolla, palaan siihen myöhemmin.
Näissä kuvissa käytin jo valmista asemapiirrustusta pohjana, mutta alunperin käytin vantaan karttapalvelusta kuvaa, josta sain suuntaa-antavat tontinrajat. Koska tontti ei ollut vielä lohkottu, niin arvioin suurinpiirtein mihin se raja tulisi. Kannattaa olla tarkkana tontin mitoissa, pienikin mittavirhe on melko iso virhe myös pinta-alassa, ja alunperin yli-arvioimme tontin koon. Tarkemman pinta-ala arvion saimme kun kävimme kaupungin maanmittausosastolla tiedustelemassa. Tarkempi koko tietenkin määräytyy sitten tontinjaon/lohkomisen yhteydessä.
 |
Geolokaation alueen rajaus |
 |
Asemapiirros satelliittikuvan päällä |
 |
Talon ja tallin hahmotelma
läpikuultavana, jotta
asemapiirros näkyy läpi |
 |
“Valmis” hahmotelma |
 |
Näkymä suoraan ylhäältä |
Kuvissa näkyy myös katkoviivana “neljän metrin raja”, eli siis, se etäisyys rajasta mikä pitää rakennuksella olla että saa rakentaa ilman eri poikkeuksia. Tontin päädyssä on vielä toinen “kuuden metrin raja”, koska tontin päädyssä menee kaupungin vesiputket. Putkille oli siis alunperin varattu kahdeksan metrin leveä kaista, mutta saimme luvan poiketa siitä kuuteen metriin. Tarkkasilmäinen huomaa myös että autotalli onkin liian lähellä rajaa, tähän siis tarvitsee pyytää naapurilta (eli vanhemmiltani) lupa sekä lisätä palo-osastointia.
Sijoittelun kriteerit olivat lähinnä että pitää jäädä pihaa, mahtua terassi sekä autotalli, ja että pihalle/terassille paistaa aurinko. Vanhempani olivatkin maininneet että kannattaa piha jättää etelä/kaakko suunnalle.
Auringonpaisteesta pääsemmekin aiemmin mainittuun geolokaatioon. Koska ohjelma tietää missäpäin maapalloa ollaan, niin se osaa laskea että mistä suunnasta aurinko paistaa mihinkin aikaan. Eli määritellään kuukausi/päivä ja kellonaika, ja pistetään varjot päälle, niin näkee miten varjot lankeaa. Näin olikin helppo tehdä “varjotutkielma” tontista. Aivan vieressä ei ollut muita rakennuksia mitä tarvitsisi ottaa huomioonkaan.
 |
Auringon kulku kesäkuun lopulla,
aamu kuudesta ilta kahdeksaan,
kahden tunnin välein. |
Eli terassille ja pihalle paistaisi aamu kymmenestä ilta kuuteen hyvin. Sen jälkeen autotallin varjot alkavat tulla terassille, mutta aurinko alkaa olemaan sen verta matalalla että luulen naapureiden puut ja tulevan muutenkin tielle. Alunperin emme kyllä ottaneet autotallia ihan näin tarkasti huomioon, erityisesti kun olimme suunnitelleet sen hieman eritavalla muuten.
Nähtäväksi jää kuinka tarkaksi arviot jäävät.
Pystyimme myös tarkistamaan miltä talo näyttää “tieltä katsottuna” kun lähestyy taloa. Tähän toki vaikuttaa paljolti maaston korot ja pensaat ym.
 |
Tieltä katsottuna |
Ja siis kokeilimme eri malleja ja yhdistelmiä paljon, tämä ratkaisu tuntui melko hyvältä tasapainolta.
Plussina:
Ajotie tallille on lyhyt, vähemmän kolattavaa eikä tuhlaannu pihaa. Autokatoksesta etuovelle on myös lyhyt matka.
Pihaa pienesti näkyvillä etuoven kohdalla, mutta vähän pidemmällä on myös hieman “suojaisempaa”.
Auringonpaiste käy terassille ihan hyvin.
Miinuksina:
Taakse jää se kuusi metriä leveä kaistale jolle ei nyt ole oikein kunnollista käyttötarkoitusta
Autotalli ehkä turhankin esillä (mutta ei nyt onneksi ihan edessä)
KHH:n ovi on ihan perällä.
Autotalli työntyi lähelle rajaa, jolloin tarvitsee palo-osastointia