tiistai 3. tammikuuta 2012

Talopaketin valinta

Voi että. Ennenkuin todellisuus iskee vasten kasvoja, vaatimuksia, kriteerejä ja haaveita tuntuu löytyvän ihan tarpeeksi kun aloittaa suunnittelemaan, niinkuin varmasti monilla.

Lähtökohtana kuitenkin 2-3 makuuhuonetta, kodinhoitohuone, kylpyhuone, sauna, wc.

Asioita joita harkitsimme:
  • Toimiva keittiö – olohuone, mieluiten ruokailuerkkeri ja “baaritiski”. Erityisesti ruokatila erikseen keittiöstä.
  • Takka keskeisellä paikalla (ruokailutilan/olohuoneen yhteydessä); miksei jopa leivinuunilla.
  • Olohuoneen yhteydessä/välittömässä läheisyydessä oleva työhuone.
  • Emäntä kovasti halusi kylpyammetta
  • Isohko terassi
  • Jäisi vielä pihaakin
  • Ehkä kellari?

Perheen emännän unelmatalo oli Jetta-Talojen Koivula.

Jetta-Talo Koivula 162
Samankaltainen oli myös Jukka-Taloilta Idylli 142-3
Jukka-Talo Idylli 142-3

Kummatkin olivat aivan liian isoja. Myöskin, vaikka kaksi- ja puolitoista kerroksiset houkuttelivat sillä että saisi lisää pinta-alaa mutta kuitenkin jäisi enempi pihaa, aiheutti niiden pohjat ongelmia, rappuset vievät ison tilan, ja halusimme liikaa samaan kerrokseen (kuten työhuoneen). Yläkertakin oli monesti vähän hankalan muotoinen. Ja vaikutti myös että yläkerta olisi nostanut hintaakin roimasti.

Jetta-talolta myös Kuura malli kiinnosti, mutta makuuhuoneidin pienyys ja olemattomat säilytystilat häiritsivät. Muoto on kiinnostava mutta ehkä epäkäytännöllinen. Askellus talon keskellä kiinnosti isäntää.
Jetta-Talo Kuura

Design taloja olimme jonkin verran katsoneet, mutta ei vielä löydetty mitään mallia suoraan mistä olisimme olleet kiinnostuneita.

Kävimme Oma-Koti -messuilla Vantaan Myyrmäkihallissa, 28.-30.10.2011 jossa tutustuimme paremmin Design-Talojen tarjontaan.

Ja yritimme ottaa ehkä vähän realistisemman asenteen, ja tarkastelemaan toiveet ja haaveet uudestaan.
Ehkä ruokailuerkkeri ei ole pakollinen..
Ammekin vie aika paljon vettä ja tilaa. Mahdollisesti voi joskus satsata vaikka piha paljuun sen sijaan.
Talopaketin melkeinpä täytyy olla avaimetkäteen paketti meidän tapauksessa.
Kellaria ei kukaan suositellut tasamaa tontille.
Niin ja se talon kokokin olisi edes vähän realistisempi.

Ensimmäinen suosikki oli Hailuoto 153
Design-Talo Hailuoto 153

Sitä ehdimme jo hetken hahmotella tontille, mutta kun kävimme tutustumassa Design-Taloilla, ja juttelemassa talotoimittaja Aki Pelkosen kanssa, hän ehdotti myös kevään 2012 uutuusmallia Hailuoto 163.
153:ssa oli ikävästi khh:n ovi keskellä olohuonetta, eikä saatu työhuonetta sovittettua ihan mieleiseksi, monesta pohjanmuutos piirrustuksista huolimatta.
163:n keittiö herätti myös kiinnostusta, vaikka avokeittiö tuntuukin rohkealta vaihtoehdolta meidän tiskinpesu-maineella.

Design-Talo Hailuoto 163


Kävimme kuitenkin Hailuoto 153:n valmistalo esittelyssä, jossa näki millaisia taloista tulee, ja näytöstä tuli kiva fiilis, vaikkakin se keittiön takia vahvisti että ehkä mallimme on kuitenkin hailuoto 163.

Teimme talomallista kaikki 3d piirustukseen itse, sisustimme sen, suunnittelimme sisämuutokset ja muokkasimme sen tontille sopivaksi.

Kävimme jopa Design-Taloilla hakemassa talolle tarjouksen kaikilla muutoksilla.

Sitten..

Yksi viikonloppu puursimme taas 3d mallin parissa suunnitellen säilytystiloja.

Ja kuinkas ollakaan, vaikka pinta-alaa löytyy hurjasti, siellä ei siltikään ollut mitenkään järkevästi säilytystilaa. Sitä puurrettiin ja käännettiin ja väännettiin, monella eri tapaa yrittää sovittaa mukavan oloiseksi. Seuraavana aamuna lähdimme vielä miljoonannen kerran tutkimaan Design-Talojen mallit läpi tontille sopivassa kokoluokassa, ja katsomaan ideoita, miten saisi lisää säilytystilaa, miten ongelma ratkaistaan..

Piirsimme monia versioita paperille, kunnes lopulta kaikista malleista bongasimme, myöskin kevään 2012 uutuusmallin: Piippola 162.
Design-Talo Piippola 162


Se muistutti alkuperäistä ihastustamme Hailuoto 153:sta, mutta suuremmalla huonemäärällä eli neliöt käytetty eri tavalla, ja jos keittiön muokkaisi talomallin Hailuoto 163:sen mukaan niin meillähän olisi siinä kaikki, mitä halusimme. Katsoimme kriittisemmin Hailuodon pohjaa, siinähän menee ihan hurjasti neliöitä eteis-halliin.

Myös se säilytystila, sillä jos MH4 seinän laittaisi käytävän puolelta kiinni, ja avaisi sinne ovet päämakuuhuoneesta niin siinähän on yli 9m2 vaatehuone! Joka naisen unelma ;)

Aluksi tämä tuntui liian hävyttömältä, pröystäilevältä, eihän kellään ole sen kokoista vaatehuonetta ?! Mitä muutkin sanoo…

Mutta kun taloa lähti muokkaamaan, ei ajatus tuntunut ollenkaan enää huonolta, tai pröystäilevältä.. :)

Piippola on myöskin lähtöhinnaltaan selkeästi halvempi. Toki myös “varustelutaso” on sitämyöden myös köyhempi. Mutta ehkä parempi niin.

Siitä alkoi taas armoton tontti suunnittelu, 3d hahmottelu ja kalustaminen…
ja kun kaiken puurtamisen jälkeen tämä todettiin sopivaksi,
niin siihen lähdettiin hakemaan lainaan ja hakemaan Design taloilta tarjousta.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...